Nyt jatkuu...

Heräsin aamuyöstä outoon ääneen. Se tuli talon ulkopuolelta.

Kävelin varovasti ovelle. En meinannut uskaltaa avata sitä, mutta uteliaisuus vei voiton. Raotin ovea...

OMG! Siellä oli vähän oudon näköinen mies, jonka olin nähnyt etäisesti eilisellä kaupunkireissulla. "Nimeni on Armas", esitteli tämä outo hyypiö. "Näin sinut eilen kaupungilla ja halusin tutustua, mutta olitkin jo lähtenyt pois", sanoi hän minulle. Mieleeni putkahti jokseenkin viattomasti pedofiilit, jotka ovat ensin niin tuttavallisia, kunnes... Vaikka minua vähän arvelutti, kutsuin hänet sisään. Olihan se ollut oma vikani, että olin vain nopeasti kävellyt jostain ohi. "Joo kiva ku mulla on faneja", ihkutin hänelle.

Armas oli todella hurmaava, mutta katseli vähän-minun-tuota-noin.... No kiva kun miellyttää..

Minäkin pidin hänestä, joten suutelimme! Hän oli mukava ja suloinen, mutta noille laseille ja kampaukselle piti tehdä jotain..

"Joo istu vaan tuohon tuoliin ja sulje silmät. Jos pidät minusta kerran niin paljon, annat minun vähän stailata!", sanoin Armakselle. Hänestä tulisi tosi söpö..

Armaksesta tuli ihan ookoon näköinen. Hänestä tulisi lapseni isä.

Kunhan vain saisin sen, niin voisin jättää Armaksen hoitamaan lasta ja palata kotiin hoitamaan omaa perhettäni.

Armas pyysi, että saisi muuttaa luokseni. Suostuin tietenkin! Hän toi 18 000 simoleonia taloamme varten. Tuossa kuvassa Armaksella on aika...pervo ilme.

Rakensimme kahdestaan söpön pikku mökin. *Katso Katea ja armasta pihalla* *Minun täytyy kertoa jotain", sanoin ja tunsin epämiellyttävän deja vú:n. "No mitä rakkaani?", kysyi Armas minulta. "Sen jälkeen, kun olen saanut lapsen, minun pitää palata kotiin, tai siis ei pidä, mutta haluaisin olla vanhempieni kanssa, kun pommitukset alkavat." ""He ja minä ennen, asuvat sota-alueella...eli he...aika varmasti kuolevat...", sanoin ja käännyin poispäin eikä itku ollut kaukana. "Pidä huolta tulevasta lapsestani" "No jos asia on noin, niin minä teen kaikkeni, ettet halua lähteä", sanoi Armas ja laittoi kätensä olkapäälleni. Olin erittäin liikuttunut, en tiennyt oliko kukaan ennen välittänyt minusta äitini lisäksi niin paljon. Olimme hetken hiljaa ja sitten suutelimme.

(Laitan taloesittelyn seuraavan osan alkuun)

Olimme menossa nukkumaan, kun Armas sanoi:"Kate kuule,......minä......tai.......siis.."

Hänen ei tarvinnut kauaa selittää. Oli yö ja meillä oli aikaa...

Aamulla olin juuri syönyt ja matkalla tiskaamaan aamiaisastioita.

Armas polvistui eteeni: "Kate, tämä on sinulle, odotan vastaustasi" Olin sokeana onnesta, enkä saanut sanoja suustani.

"Ooh, se on upea", sanoin ja jatkoin: "Tahdon!!!!". Armas hymyili onnellisesti. "Kyllä, minä nain sinut kunhan saan oikeat prisnsessahäät!", pyysin Armakselta. "Kaipa se käy...", sain vastaukseksi. Tiesin jo täsmälleen minkä puvun laittaisin häihin.

Opin tekemään kotitöitäkin. Vein roskat joka päivä ja Armas kokkasi minulle. En kaivannut enää kotiin niin paljon, tai kyllä kaipasin, mutta tähän kotiini, jossa asuin yhdessä Armaksen kanssa. Hän oli nyt perheeni. Olin jo päättänyt jäädä, olihan minulla ihana elämä edessäni. Kertoisin päätöksestäni Armakselle myöhemmin.

Kihlausta edeltävä yö oli varmaan tämän takana. Toivottavasti hääni pidettäisiin ennen, kuin vatsani alkaisi näyttää vanhan miehen kaljamahalta. Haluaisin naimisiin ennen lapsen syntymää. Oksentamisesta opin sen, että............

.........jos sotkee pitää siivota. Ja vessanpönttö pitikin siivota monta kertaa päivässä. Lattia näköjään bugittaa, no enivei..

Minulla oli yksi kaveri, Valma. "Oltiin Armaksen kanssa rock-keikalla ja voi vitsi, ku ne soitti hyvin!", juttelin. Valma sieti minua hyvin ja hän olikin paras ystäväni Armaksen jälkeen.

"Ne hyppi näin korkeelle, siis toooooooosi korkeelle, vielä korkeemmalle, ja vielä ja vielä!", minua alkoi vähän lapsettamaan, mutta olin ollut niin innoissani siitä konsertista.

Olimme saaneet olohuoneeseen söpöjä huonekaluja. Ihana telkkari. Olin etsimässä työpaikkoja. Minä pääsin lainvalvontauralle ja Armas sotilasuralle. Se sai minut hermostumaan. Entä, jos Armas lähetettäisiin Kaunialaan sotimaan? Sitä en sallisi.

Mahani kasvoi lopulta, ja emme edes olleet vielä naimisissa. Häät saivat sitten odottaa lapsen syntymän yli, koska upea hääpukuni roikkui jo varattuna kaupan hyllyssä. Lupaan myydä pian tuon moodboosterikulhon. Etten vain vahingossa käyttäisi sitä. En ole käyttänyt kuin kerran, lupaan.. Miksiköhän Katen hiukset vaihtuivat raskausasun mukana?

Vaihdoin siis kampaustani, koska en halunnut olla rastatukka koko raskauden aikaa. Hehe... en voinut olla vastustamatta kiusausta laittaa noita hiuksia!

Vastustuskykyni oli aika kadonnut raskauden aikana. Olin aina kylmissäni ja flunssainen..

Armas oli kultainen ja alkoi lämmitää taloa, vaikka oli vielä kesää jäljellä. Hän ajatteli aina minua, eikä halunnut minun, tai lapsemme satuttavan itseään.

Rahat eivät olleet riitäneet vessan lattiaan ja se kostautui jokapäiväisena rikkaruohojen kitkemisenä..

Armas johti jo Veronalan joukkoja. Onneksi Veronalalla ei ollut suhteita Kaunialaan. Muuten, en olisi antanut hänen mennä töihin. Onneksi hän toi aina paljon rahaa. Minulla oli raskauden takia nimittäin aina kamala nälkä.

Minunkin oli pakko mennä töihin, vaikka alusasussa. Raha piti saada riittämään, kun oli vielä lapsikin tulossa. Raskauden takia, oli tosin aika kamala tehdä töitä.

Eräänä tavallisena työpäivänä oli mahani kasvanut taas ihan järjettömästi! Olin varma synnytyksen kittavan pian.

Niin siinä kävikin. Armas katsoi vuoden matsia ja minä huusin vessassa. "Joo, tuun just, mut eka tää hyökkäys", hän huusi minulle. Armakseni ei tainnut ymmärtää tilanteen vakavuutta. "Etkö ymmärrä, minä tarvitsen ambulanssin!", huusin hänelle ja hän tulikin heti luokseni. Oi että sitä jalkapalloa..

"Se tulee!", huusin ja Armas tuli rauhoittavasti viereeni. Tunsin olevani turvassa.

Vihdoinkin se syntyi. Se oli kaunis, se oli sinisilmäinen ja kaunisihoinen poika nimeltään...

...Pierre, minun lapseni. Ah, ja tietysti myös Armaksen.

Olin laittamassa Pierreä kehtoon. "Kate, nyt, kun lapsi syntyi...lähdetkö sinä?", kysyi Armas minulta synkkä ilme kasvoillaan. "En... minä jään tänne sinun ja poikamme kanssa. Ei ole mitään syytä siihen , että minä kuolen myös, ja minä.........rakastan sinua...", sanoin.

"Siinä tapauksessa ei yksi lapsi riitä!", sanoin Armas ja veti minut sängylle. Se oli päätös minun jäämisestäni ja siitä, että olisin Armaksen luona niin kauan, kunnes meidät erottaa kohtalo, tai kuolema.

__________________________________

Jes tosi kliseista osaan kirjoittaa. XD Seuraavassa osassa järjestelen kivat "Prinsessahäät" ja muuta "kivaa"

Toivon taas kommentteja, niin kuin aina. Ja joo kiitän Weetä ja Hillaa kommenteista!! Kiituksia!!